19.06.2017

Suomalaiset perheyhtiöt laajentavat Ruotsissa

Lujabetonin ja YBT:n omistaman betonielementtiyrityksen Prefabmästarna Sverige AB:n tehdaslaajennus on valmis. Pohjois-Ruotsin Öjebynissä sijaitseva tehdas valmistaa betoniseinäelementtejä Ruotsin vireään kerrostalorakentamisen markkinaan, jossa rakentamisen korkeasuhdanne ei osoita laantumisen merkkejä. Tehdaslaajennuksen myötä Prefabmästarnan liikevaihdon odotetaan kasvavan merkittävästi, jopa 25-30 M€:oon.

Syksyllä 2016 aloitettu betonielementtitehtaan laajennus valmistui aikataulussaan toukokuun puolessa välissä 2017. Täyteen vauhtiin tehdas saadaan kesän aikana. Tehtaan laajennetulla kapasiteetilla vastataan Ruotsin ja etenkin Tukholman jatkuvasti kasvavaan kerrostaloasuntorakentamisen tarpeeseen. Nykyinen tehdas on käynyt pieneksi kysyntään ja omistajat ovat halunneet kasvattaa yhtiötä saavutetusta noin 16-17 M€ liikevaihtotasosta.

- Olisi lyhytnäköistä olla reagoimatta alati kasvavaan kysyntään. Näköpiirissä ei ole hiipumisen merkkejä Ruotsin asuntorakentamisessa, kertoo Lujabetonin toimitusjohtaja Mikko Isotalo. Ruotsissa asuntorakentaminen on ollut vilkasta jo usean vuoden ajan. Vuonna 2016 Ruotsissa aloitettiin 50.000 rivi- ja kerrostaloasunnnon rakentaminen*). – Tällä hetkellä länsinaapurin asuntomarkkinaa voisi kuvata edelleen kasvavana, mutta kasvuvauhti on hidastunut ja ennusteena on 52.000 asunnon aloitukset. Suomeen verrattuna markkina on tänäkin vuonna noin puolitoistakertainen, kuvaa Isotalo.

Kasvukeskuksiin keskittyminen näkyy selkeästi länsinaapurinkin rakentamismarkkinoilla. Suur- Tukholman alueen jälkeen kaksi suurinta rakentamisen keskittymää ovat Göteborg ja Malmö.

Prefabmästarna Ab odottaa tehdaslaajennuksen tuovan mukanaan roimaa kasvua liikevaihtoon, jonka arvioidaan nousevan 25 miljoonaan euroon. – Ei ole mitään estettä sille, että liikevaihto nousisi jopa 30 miljoonaan euroon, sanoo YBT:n toimitusjohtaja Juha Alapuranen.

- Meillä on nyt tukeva jalansija Ruotsin betonielementtimarkkinassa. Suunnitelmallinen laajentuminen, laadukkaat tuotteet, varmat kokonaistoimitukset haastavissa projekteissa sekä aidot yhteistyökumppanuudet ovat olleet menestyksemme avaimia ulkomaisilla markkinoilla, summaavat Isotalo ja Alapuranen.

*) https://www.sverigesbyggindustrier.se/konjunktur

Tehtaiden yhteystiedot

YBT Oy, Ylitornio

Pääkonttori
Valimotie 1
FI-95600 YLITORNIO
Puh. +358 400 93 0400
E-mail: ylitornio@ybt.fi

Sijainti kartalla

YBT Oy, Raahe

Betonimyllärinkatu 1
FI-92120 RAAHE
Puh. +358 50 5829 415
E-mail: raahe@ybt.fi

Sijainti kartalla

Kuhmon Betoni Oy

Valimontie 11
FI-88900 KUHMO
Puh. +358 40 682 8933
E-mail: sirpa@kuhmonbetoni.fi

Sijainti kartalla